etusivu         hevoset         kasvatus         tapahtumat

Crime Alley


Kasvatus ja Periaatteet

Talli on erikoistunut siis kasvatus toimintaan ja pitää tosiaan rimaa korkealla, sillä eihan tämä mitään uuden linjan jalostamista olisi, mikäli hevosilla olisi suvut ja jos ne vielä heittelisivät miten sattuu ja olisivat muutenkin erityisen epätasaiset sekä vanhemmat todella raakileita.
Näin ollen olen sitten päättänyt ottaa käytäntöön oman sukulinjan, eli haen hevosia ympäri erimaita sekä ostelen suomalaisia kasvatteja, lähinnä suvuttomia sukuisia sellaisia ja alan jalostamaan uusia hienompia sukulinjoja. Eli talli aloitamme puhtaalta pöydältä suvuttomien suomalaisten puoliveristen kanssa ja pyrimme kisaamaan hevosillamme ja sijoittumaan erityisen hyvin, sillä meillä vanhemmiksi kelpaavat vain menestyneet hevoset laadun takaamiseksi. Tosiaan on kasvatuksessa mukana muitakin rotuja, kuten saksalaisia puoliverirotuja jne.

Alkuun suurinosa kasvateista jää kotiin kisaamaan sekä jatkamaan sukua. Mikäli vain mahdollista kisaamme hevosillamme muutaman sijoituksen verran ja teetämme varsan ja vieroituksen jälkeen myymme sen uuteen hyvään aktiiviseen kotiin. Näin teemme estääksemme sukusiitokset sekä tallin ennenaikaisen tayteen buukkauksen. Kun hevonen on vaikuttanut kasvatuksessamme tarpeeksi, myymme sen pois ja myydyn tilalle tulee uusi, emmehän tottakai kaikkia kantahevosiamme myy mutta useimmat.

Lyhyesti ja ytimekkäästi siis, kasvatamme uutta linjaa suvuttomista Holsteininhevosista sekä hieman muista saksalaisista puoliveri roduista ja toivomme saavamme puoliveristen kannan nousemaan entistäkin korkeammalle. Myymme siitoksessa tarpeeksi vaikuttaneet pois ja tuomme uusia tilalle. Näin helppoa se on, ainakin melkein.


Kasvatin Ostaminen

Kasvatin ostamista pohtiessasi kannattaa myös ajatella mielessään, että voitko oikeasti antaa kasvatillemme kodin missä se pääsee kisaamaan omassa lajissaan ja ehkä jopa menestymään? Entä pääseekö se jatkamaan sukuaan? No jos et ole varma niin mieti vielä, mutta yritä ainakin täyttää alla olevat 'vaatimukset' - kiitän!

Olet aktiivinen ja kisaat kasvatillamme ainakin parit sivut. Mikäli et kisaa, pidä edes päiväkirjaa että näemme kasvatin olevan elossa.
Älä ruunaa oreja ilman lupaani, saatan haluta pakasteen juuri sinun oristasi. (kysy ennen ruunaamista!)
Et 'tapa' kasvattia alle 16 vuotiaana ilman lupaani, vaan palauta se minulle. (kannattaa tarjota yli 16 vuotiaitakin, sillä voin olla kiinnostunut!)
Merkitset sivuille kasvattajaksi Essi K., Crime Alley
Annat kasvatille hyvän ja pitkän elämän.


Kasvatit vuodelta 2008

SYNTYNYT ROTU-SKP, NIMI ISÄ EMÄ
07.08.2008 holst- t. Staford Potenziell Party Potential Berian Shack
06.12.2008 holst- o. Staford Rubinero Rubinstanz MSC Staford Potenziell



Staford Hill on täysin virtuaalinen talli, mitään ei siis tapahdu tai ole oikeasti olemassa!