etusivu         hevoset         kasvatus         tapahtumat

Crime Alley


Tervetuloa matalaan majaamme! Olemme siis tosiaan nimeltämme Crime Alley, ja paremmin tunnettu pelkästään nimellä Calley. Talli on perustettu heinäkuunlopun ja elokuun alun vaiheilla vuonna 2008, vanhan Ewaldin/Hallavuon pohjalta. Tallin hevoskanta on kuitenkin uusittu, kaikki ovat uusia muilta talleilta ympäri maailmaa ja Suomea tuotuja hevosia.

Talli sijaitsee Suomessa syrjäisessä kylässä keskellä länsi-Suomea. Näin ollen saamme ola aivan rauhassa kaikelta, paitsi satunnaisilta vierailijoilta ja työntekijöiltä, mikä onkin osittain ihan mukava asia. Tallissa on kolmekymmentä karsinaa, isot tilavat ulkoilu aitaukset sekä monta laidunta. Talli rakennuksia on kaksi, oritallissa 10 karsinaa ja tammatallissa 20 karsinaa. Tallin pihapiirissä on myös hieno aivan upouusi täysikokoinen maneesi sekä kaksi pienempää ulkokenttää, joissa voi harjoitella mikäli maneesi on varattu. Tallin maastoista löytyy myös hieno maastoesterata sekä hienot maastoilu mahdollisuudet ja lenkkejä onkin monen pituisia.

Tosiaan kasvatamme Calleyssa puoliverisiä, lähinnä Holsteinihevosia. Muita saksalaisienpuoliveri rotujen edustajia saattaa olla joukossa muutamia. Olemme aloittaneet kasvatuksen pohjalta - hevosemme ovat melkeimpä kaikki suvuttomia, kuten edellä olenkin jo maininnut, Saksassa sijaitsevilta muilta talleilta Crime Alleyhyn tuotuja hevosia, joista ajan mukaa alamme jalostaa uutta hienoa sukulinjaa - toivon mukaan. Tosiaan hevosillamme siis kisataan runsaasti sekä varsojakin pullahtelee silloin tällöin. Ainakin alkuun varsat jäävät kotitallille jatkamaan sukua tai kasvamaan ja kisaamaan jonka jälkeen ne myydään toisaalle.

Toivottaa Essi K. (VRL-1385, CeRi)

Ilmoitustaulu & Päivityksiä

22.02.2009 Tallia on kyllä päivitelty, mutta laiskuuttani en koskaan jaksa tähän etusivulle rustata minkään laista tekstin pätkää päivityksistä. Nyt kuitenkin uusi vuosi ja uudet kujeet. Olemme sitten päättäneet siirtyä melkeimpä kokonaan holstein kasvatukseen ja aloittaa aktiivisen kisaamisen ERJ:ssä ja KRJ:ssä. Varsoja taitaakin syntyä piakkoin muutama kipale.

Asukkaita on tullut jo muutamia, sekä Ciar Dressagen entisiä tuontisukuisia puoliverisiä on saapunut joukkoomme. Toivottavasti saamme lisää suomalaisia puoliverisiä jotta kisaaminen ja kasvatus saataisiin hyvään alkuun!

Talli tärähti käyntiin elokuun alussa. Uusia asukkeja ruvettiin metsästämään tallille. Toivotaan että nitä löytyy :) Tuonteja on myös saapunut.


Staford Hill on täysin virtuaalinen talli, mitään ei siis tapahdu tai ole oikeasti olemassa!