|
Tiivistelmä tallin ympäristöstä
Tallilla kaikki on hienoa ja ylellistä. Hevosten karsinat ovat suuria ja kauniita. Seinät ovat kauniisti hietut ja petsatut. Hevosien ovissa roikkuu tavaraa jos toistakin, ruusukkeita ja muita pieniä palkintoja on myös kiinnitetty karsinoiden oviin. Jokaisessa karsinan ovessa hevosilla on myös oma nimi kylttinsä, jotka ovat puusta veistettyjä. Lattiat ovat aina siistit hyvin ahkerian tallityttöjen ansiosta sekä yhtä siisteina pysyvät myös hevostenkin karsinat. Hevosilla käytetään yleensä kuivikkeena turvetta, jotteivat pienet allergikkomme saisi minkään laista erinäistä kohtausta.
Tallin ympäristö on suuri ja upea. Puu lajeja on varmaan kymmeniä ja kukkia toityy useita pusikollisia. Tallin takaa avartuu upea aukea maisema, missä sielä täälä kasvava puu on jo taidetta, laitumien ja tarhojen keskellä. Tarhojen sekä laitumien aidat ovat huolella puusta rakennetut ja noin satakuusikymmenta senttiä korkeat. Tolpat ovat kaksi kertaa ranteen paksuiset ja aitojen välit tehty tukevasta lankusta. Lankut jatolpat sitten maalasimme rakentamisen jälkeen kauniin valkoiseksi. Valkoinen on raikas väri siksi myös tallimme on maalattu sen väriseksi. Tallin ulko-oviin taas olemme maalanneen pienin siveltimin erilaisia kiemuraisia kuvioitasekä karikatyyri hevosia jotka näyttävät oikein piristäviltä aamulla talliin tullessa.
Our stable are large with fifty cribs.
|